Mitä tehdä lukion jälkeen? (tai mieluusti jo ennen sen loppumista)

Ajattelin kirjoittaa oman tulevaisuuden suunnittelusta ja koulutukseen hakeutumisesta omakohtaisesta näkökulmastani, sillä itse kirjoittaessani ylioppilaaksi kymmenen vuotta sitten kukaan ei erityisesti neuvonut asioissa kuten:

  • Kannattaako pitää välivuosi?
  • Mitä tehdä armeijassa/sivarissa?
  • Mikä koulutus on hyvä ja mistä seuraa varma työllistyminen?

Itse päädyin menemään flow’lla, sillä 18-vuotiaana harvoin omaa kauhean hyvää pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Tai ainakaan minulla ei sellaista ollut. Tässä tekstissä käsittelen aihetta QA-tyyppisesti, eli vastaan kysymyksiin sillä kokemuksella joka on tässä aikuisiällä kertynyt. Jos joku pahoittaa mielensä, saa vapaasti kommentoida!

1. Kannattaako pitää välivuosi?

Välivuosi voi olla mielekäs valinta, jos tuntuu siltä että lukioaika on mennyt putkessa ja kesät töitä painaen. Suosittelen kuitenkin että teet karkean suunnitelman siitä mitä aiot vuoden aikana tehdä, esim. kuukausien tasolla.

Välivuosi saattaa tulla luonnostaan, jos pääset kesätöihin lukion jälkeen ja voit jatkaa töissä syksyllä. Itselleni kävi näin: syksy meni töitä tehden ja kevät armeijassa. Pelkkä ”varaan välivuoden elämäni suunnan mietiskelyyn” ei välttämättä kanna kauhean pitkälle, koska mietiskelyn voi tehdä parissa viikossa tai kuukaudessa, eikä vuoden kestävä pohdiskelu edesauta kauheasti asiaa. Siitä voi tulla jopa ansa: toisaalta tuo olisi kivaa, toisaalta tämä, mikähän olisi parasta?

Jos toisaalta haluat oikeasti pohtia mikä olisi järkevintä koulutusta itsellesi, ota vaikka HS-digilehden (tai jonkin maakuntalehden) tilaus kolmeksi kuukaudeksi ja lue päivittäin uutisia. Niissä kerrotaan usein ihmisten erilaisia elämäntarinoita: esimerkiksi sunnuntain Hesarissa on oma Ura-sivunsa. YLE uutisetkin menevät, jos vaan ymmärtää seurata teemakohtaisia uutisia, esim. talous– tai terveysaiheisia uutisia. Kun huomaat minkä aiheiden pariin uteliaisuutesi ohjaa, voit alkaa miettiä millä tasolla haluaisit työskennellä niiden parissa.

2. Haluan bloggaajaksi tai pelistriimaajaksi, miten kouluttaudun niihin?

Parasta on kun harrastuksesta saa tehtyä työn, sanovat startup-ihmiset usein haastatteluissa. On kuitenkin hyvä huomioida, että usein bloggaajan tai striimaajan työ on yrittäjämäistä. Tämä voi aiheuttaa ongelmia myöhemmin esim. työttömyyspäivärahojen kanssa tai sairastilanteissa. Tulonlähteen (blogin mainokset, sponsorit, Twitch.tv:n tilaajat) on jo oltava aika vakaa että laskut saa maksettua.

En ole tässä puhumassa kuukausipalkkaisen työn puolesta, vaan haluan tuoda esiin, että mediayrittäjän (joskus vuosituhannen vaihteessa puhuttiin sisällöntuottajista) työ ei välttämättä ole niin hohdokasta kuin mitä ulospäin näyttää. Lisäksi etenkin Suomessa voi olla järkevää hankkia se AMK- tai yliopistokoulutus pohjalle, koska sitten jos bloggaaminen ei enää nappaakaan, voi miettiä jotain muuta työtä. Aktiivinen kirjoittaminen näyttää joka tapauksessa hyvältä CV:ssä koulutuksen kera. (Pelkästään lukiokoulutus ja siitä bloggaajaksi, nooh… toki aina voi lykästää mutta väittäisin että monessa mediafirmassa vaaditaan kuitenkin jonkinlaista journalistista tai media-alan koulutusta.)

3. Mikä koulutus on hyvä ja mistä seuraa varma työllistyminen?

Näitä listojahan on iltapäivälehdet aina keväisin pullollaan, kun pääsykoekausi alkaa. Näkisin että tämä on tasapainottelua:

  • Mikä minua kiinnostaa?
  • Mistä minä nautin?
  • Mille on yhteiskunnassa tarvetta?

Tämä venn-diagrammi on hyvä ottaa pohjaksi pohdinnoille:

CareerVennDiagram

Lähde

Toki 18-vuotiaana ei välttämättä ole ihan selvää missä on hyvä, mutta uskoisin että joitakin nautintoa tuottavia asioita on monella jo löytynyt, oli se sitten kirjoittaminen, maalaaminen tai pienoismallien rakentaminen. Sitten voikin alkaa miettiä miten sovittaa oma tulevaisuuden minä yhteiskunnassa oleviin tarpeisiin. Ei kannata toisaalta lukkiutua siihen ajatteluun että vaikkapa insinööriura tarkottaisi välttämättä loputonta toimistossa istumista, tai sosiologian lukeminen yliopistossa johtaa työttömyyteen. Pääsykokeet yleensä mittaavat soveltuvuutta alalle, ja jos kolmannen yrityskerran jälkeen ei pääse haluamalleen linjalle, kannattaa harkita vaihtoehtoisia urapolkuja.

Minua hieman häiritsee kun mediassa nostetaan toisinaan esille vaikkapa näyttelijöitä, jotka pääsivät viidennellä yrittämällä Teatterikorkeaan, ja luodaan mielikuva, että kovalla työllä kaikki on mahdollista. Relevantti xkcd:

survivorship_bias

Toisin sanoen, on myös paljon ihmisiä jotka hakivat monta kertaa samalle linjalle yliopistoon eivätkä tulleet valituksi. ”Kaikki on mahdollista” on toki voimaannuttava ajatus, mutta se tulisikin mieltää sellaiseksi eikä niinkään elämänohjeeksi – sitä seuraamalla saattaa päätyä suotta vuosiksi lyömään päätään seinään ja heikentää elämänlaatuaan. Ja jos näyttelijän työtä oikeasti haluaa tehdä, on hyvä huomioida myös ammatin realiteetit: harjoitusajat, freelancereiden työttömyysjaksot ja teattereissa ilta- ja viikonlopputyöt. Ei siis välttämättä kannata tehdä uravalintaansa pinnallisten käsitysten perusteella.

4. Okei okei, sait ylipuhuttua. Yliopisto vai AMK?

Riippuu mille alalle suuntaudut. Minusta AMK-koulutusta väheksytään foorumeilla aivan suotta, ja yliopistoa glorifioidaan liikaa. Itselläni on kokemusta molemmista teknisen alan koulutuksina ja pidän enemmän AMK:sta.

Opetuksen laatua voi toki kysellä foorumeilta etukäteen, mutta pelkästään nettikommenttien perusteella ei kannattane tehdä koulutusvalintoja, jos ala sinällään kiinnostaa. On kuitenkin hyvä huomioida, että oppilaitosten nettisivuilla puffataan ja markkinoidaan koulutuksia, eivätkä ne aina anna realistista kuvaa itse koulutuksesta ja työllistymisestä.

Lisäksi kurssien laatu voi riippua ihan opettajasta sinä vuonna. Välillä tuntuu että opiskelijat odottavat että tieto istutetaan heidän päähänsä kursseilla automaattisesti, ja arvosanoja annetaan miten sattuu (liian hyviä liian helposti). Tämä on trendi maailmallakin. Näkökulmia on tietysti monia, mutta minusta on hyvä pois siirtyä arvosanakeskeisestä ajattelusta ja keskittyä omaan oppimiseen eri kursseilla. Ei kukaan töissäkään tule antamaan arvosanaa asteikolla 1-5 ja vertaisarvioinnit päälle. Projekti joko meni läpi täydellisesti (tätä ei tapahdu) tai sitten jossain epäonnistuttiin matkan varrella (tätä tapahtuu aina).

5. Lopuksi

Tämä teksti syntyi aika spontaanisti eräänä elokuisena sunnuntai-iltapäivänä, kun aloin miettimään lukion loppumista ja sitä, mitä toivon että joku olisi minulle kertonut kymmenen vuotta sitten. Alle parikymppisellä tällainen vertaistuki usein puuttuu, kun ystäväpiiriin ei kuulu +25 v. ikäluokkaa, vaan seuraava kontakti onkin sitten omat vanhemmat, joiden omista opiskeluvuosista on jo aikaa. Jos olet vielä lukiossa/amiksessa ja mietit omia urapolkujasi, kannattaa yrittää osallistua entisten opiskelijoiden esityksiin tai erinäisiin kiertueisiin, joissa nykyiset eri alojen opiskelijat kiertävät oppilaitoksia. Ainakin yliopistolla osakunnilla on tällaisia fuksi-introja, ja teknisen korkeakoulun puolella killat voivat järjestää vastaavia tapahtumia kouluissa.

Toisaalta tuskin kukaan killan tai osakunnan edustaja panee pahakseen, jos satut löytämään mielenkiintoisen alan opiskelijajärjestön ja vaikka soitat tai laitat sähköpostia heille, jossa kyselet alasta ja opinnoista. Toki he kehuvat hommaa maasta taivaisiin (etenkin kun kyselyihin vastaavat ovat niitä opiskelija-aktiiveja), mutta ainakin heiltä voi saada päätöksen tueksi jotain näkökulmia.

 

Kommentointi on auki, jos haluat jakaa omia ajatuksiasi aiheesta.

Mainokset

Vinkit työttömälle: Näin säilytät elämänhallinnan ja jopa kehität itseäsi, tai: Elämä on tanssia

Jouduin ensimmäistä kertaa työttömäksi 2012 AMK-koulutuksesta valmistumisen jälkeen. Pudotus oli kieltämättä kuin tyhjän päälle: arkea raamittava kokemus säännöllisestä tekemisestä katosi kun säännöllistä tai edes viikoittaista koulussa käymistä ei ollut. Ystäväsuhteet paikkasivat tätä jossain määrin, mutta olisin itse siinä vaiheessa kuitenkin kaivannut jotain säännöllistä ammatillisempaakin tekemistä, tai nimenomaan jotain hyödyllistä *tekemistä* eikä vain oleilua ja hengailua.

Näin viiden vuoden jälkeen on ehkä hyvä palata noihin hetkiin, jotka eivät olleet hohdokkaimpia mutta joista voin kyllä sanoa oppineeni jotain.

On tärkeä ymmärtää, että elämän kokemukset eivät ole ”vain” asioiden tekemistä: että koulussa käynti on vain kouluun menemistä, olemista, ja tehtävien tekoa. Kokemuksissa on myös metataso: mitä itse ajattelemme toiminnasta, mitä tunteita se herättää, millaiset resurssit minulla on tehtävistä suoriutumiseen, miten kykenemme suunnittelemaan tähän liittyviä toimintojamme. Tällä metatasolla on merkitystä silloin, kun tapahtuu muutoksia: koulu osoittautuu hyvin haasteelliseksi tai se loppuu.

Oma jatko-opiskeluni Aalto-yliopistossa kriisiytyi 2016, kun huomasin että opetus ei soveltunut minulle. Opiskelijaelämä olisi vaatinut paljon enemmän panostusta kuin mihin olin valmis. Tämä aiheutti kasvavan negatiivisen lankakerän, ja lopulta en käynyt Otaniemessä juuri lainkaan.

Pointtini on, että on tärkeää pyrkiä tarkastelemaan omia ajatuksiaan tällaisissa kriisitilanteissa. Ystävät ja sukulaiset auttavat tietysti jonkin verran, mutta heidänkin aikansa ja osaamisensa on rajallista. Siksi suosittelen, että ensimmäisenä työttömyyspäivänä alat pitää päiväkirjaa.

Itse suosittelen Standard Notes -muistiinpanosovellusta mobiiliin ja työpöydälle. Muita vaihtoehtoja löytyy täältä. Itse pidän Standard Notesin salauksesta ja simplistisestä lähestymistavasta. Mahdollisuus aihetunnisteiden (tags) käyttöön on tärkeää.

Suosittelen pilveen synkronoivaa sovellusta siksi, että sillä voi tehdä muistiinpanoja helposti vaikka bussissa tai junassa (tai vaikka lentokoneessa) ja jatkaa kotona läppärillä tai pöytäkoneella.

Kun alat tehdä muistiinpanoja arjestasi, kiinnitä huomiota siihen miten puhut siitä. Esim. jos alat haluat käsitellä työnhakuasi, käytä tunnistetta työllistyminen (ei työttömyys), jos käsittelet elämän ongelmia käytä tunnistetta elämänlaatu tai itsensä kehittäminen (ei vaikkapa arjen ongelmat tai paska fiilis). Kukaan ei tietenkään toimi tässä ajatuspoliisina, mutta tähän pätee se kuuluisa vetovoiman laki (vaikka siitä onkin monien mielessä tullut kaikenkattava bullshit-teoria). Pointtini on, että jos puhut joka päivä paskoista fiiliksistäsi, ajatukset ohjautuvat niihin eivätkä välttämättä näe enää positiivisia asioita. (En toki kiellä ettenkö itsekin saata jossain vaiheessa käyttää tuollaista tunnistetta, mutta on hyvä varata se harvoihin hetkiin.)

Elämänhallinnassa on tärkeää ymmärtää mikä on tavoite ja mikä on työkalu tavoitteen saavuttamiseen. Esimerkiksi päiväkirjan pitäminen (tai muistiinpanojen tekeminen) on työkalu eikä sinällään tavoite. Itse en koskaan innostunut päiväkirjan pitämisestä, koska nimenomaan mielsin sen tavoitteeksi (”kirjoita viisi lausetta joka päivä”) enkä ymmärtänyt miksi teen sitä – ajattelin että kunhan kirjoitan ylipäänsä jotain joka päivä, kaikkea hyvää seuraa elämääni väistämättä. Nyt ymmärrän että kirjoittaminen ei ole itseisarvo.

Näiden arjen merkityksellisten asioiden huomaaminen vie jonkin aikaa, jos ei ole tottunut niitä huomaamaan. Elämässä uppoaa nimittäin helposti tasapaksuun kokemukseen: herätys, työ, sali, koti, viikonloppuna baariin.

Analogiana voisi mainita vaikka tanssin, minulle rakkaan harrastuksen: aluksi on vaikea tunnistaa kappaleen rytmiä ja tyylilajia, mutta kunhan niitä jonkin aikaa kuuntelee, alkaa tunnistaa kunkin lajin ominaispiirteet. Sitten kun perusaskeleet sujuvat, aletaan hioa nyansseja jotka todella karakterisoivat kyseistä lajia.

Väitän että kun alat tehdä muistiinpanoja milloin mistäkin mieleesi tulevasta, alat huomata että alkaa syntyä myös uusia ideoita ja näkökulmia. Usein nämä näkökulmat tulevat ohimennen ratikkamatkalla tai sunnuntaiaamuna lehteä lukiessa, ja silloin on kätevää kirjoittaa lähellä muutenkin olevaan älypuhelimeen muutama avainsana tai lause. Synkronoinnin ansiosta voit sitten jatkaa asiaa.

Saatpahan myös hyvän fraasin heitettäväksi, kun tuijotat kännykkääsi ja joku tokaisee että laita se kännykkä pois:

Sori, mä kirjoitin päiväkirjaa.

Kommentointi on auki, jos haluat jakaa omia ajatuksiasi aiheesta.